perjantai 8. helmikuuta 2013

Verson leipä maistuu vaan ei toimi


Alttein yleisö
Lounastelijat, kevyen ruoan ystävät

Kehuttavaa
+ Trendikkäät täytteet
+ Hyvä sijainti

Kehitettävää
- Kalsea miljöö ja vaihteleva palvelu
- Suppea valikoima
- Leivän ja keskivertosuun ratio


Joskus koemme sitä kuuluisaa Ärsyttävää Pikkunälkää, joka pakottaa meidät nappaamaan nopean evään kaikkien moninaisten aterioidemme välissä. Tällä kertaa suuntasimme Versoon, siis kauppakeskus Kluuvin kolmanteen kerrokseen, tuohon yksityissairaalan ja muodikkaan yökerhon risteytykseen. Verso mainostaa olevansa salaattiravintola ja brändi toimiikin varsin hyvin, siihen asti, kun ruokailija joutuu asiakaspalvelutilanteeseen. Tällä kertaa palvelu oli ihan hyvää, edellisellä kerralla käännyimme kannoillamme jo ennen tilausta kohdattuamme melko käsittämätöntä asiakkaan ylenkatsomista.

On sitä sisustusta mietitty

Mutta olemme suopeita, annamme toisia mahdollisuuksia. Tällä kertaa tilasimme leivän, vuohenjuustolla. Leipä kustansi 6 euroa ja mielessämme siinsi jo Picnicin leipien tapainen pitkä patonki tai jokin muu, joka tapauksessa jostain syystä pitkä, leipä. Eteemme ilmestyi kuitenkin korkea neliö. Emme tokikaan arvostele ulkonäön perusteella, joten ennakkoluulottomasti kävimme neliön kimppuun. Olisiko leivän suunnitellut taho kenties arvioinut nälkäisen syöjän suun kookkaammaksi kuin tavan foodien suun, mutta meille leivän syöminen oli jokseenkin haastavaa, sillä leipä ei kerta kaikkiaan mahtunut suuhun. Neuvokkaina toki keksimme tavan tuhota leipäneliön pureskelemalla siitä paloja, jolloin leivässä ollut, maukas mutta liukas, pesto alkoi valua pitkin sormiamme. Lopulta koko leipä levisi sormiemme lisäksi pöydälle, lattialle ja vaatteille.

No joo.


Makuyhdistelmä leivässä oli kuitenkin mainio: täysjyväleipä, vuohenjuusto, pesto ja tomaatti toimivat, myönnämme. Annoksena leipä oli kuitenkin melkoinen katastrofi, ja kiitimme onneamme, että söimme sitä pöydän ääressä, eikä kadulla tai autossa.

Toistaiseksi Verso on siis tarjonnut varsin kuohuttavia kokemuksia, eikä valitettavasti hyvässä mielessä. Odotamme innolla, mikä on ravintolan tulevaisuus Helsingin huikean tason ravintolatantereella.

Klikkaa: Verso

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa olla eri mieltä ;)