maanantai 21. tammikuuta 2013

Boulevard Social kuhisi maistelijoita


Alttein yleisö
Hipsterit ja muut trendikkäät ihmiset, porukat

Kehuttavaa
+ Kaunis miljöö
+ Ystävällinen palvelu

Kehitettävää
- Liukuhihnaruokkimista
- Ruoka ei juuri säväyttänyt
 

Pakkohan sinne oli mennä, Boulevard Socialiin. Ravintolasta on kuhistu keväästä saakka, jolloin Tomi Björck ja Matti Wikberg avasivat kolmannen ravintolansa, Farangin ja Gaijinin pikkuveljen, keskelle vilkasta Bulevardin ravitsemusliikekeskittymää.

Lämmin vastaanotto (eikä pelkästään sen takia, että ulkona oli vähintään -37 astetta) ja kaunis sisustus tekivät meihin vaikutuksen heti ravintolaan astuttuamme. Ihailimme kekseliäitä valaisimia, hauskoja seinäpintoja sekä kaunista kattausta. Ihanasta miljööstä huolimatta romantiikalle ei Boulevardissa ollut kovin paljon tilaa – kirjaimellisesti - sillä pöydät olivat erittäin lähekkäin ja meistä tuntuikin, että söimme illallisemme koko pöytärivin kanssa. Eipä siinä mitään, ihan mukavia olivat naapurit.


Ihanat kristallilasit ja muutenkin kaunis kattaus
  
Päätimme sukeltaa maistelumenuun, sillä se lienee se oikea tapa tutustua monipuolisesti ravintolan tarjontaan. Saimme tietää syövämme välimerellistä ruokaa ja jäimme innolla odottamaan Menu Boulevardin antimia. Kauaa ei tarvinnut odottaa – ensimmäinen annos oli edessämme hetkessä. Kuten seuraavakin annos. Ja seuraava. Itse asiassa söimme koko menun, seitsemän ruokalajia, tunnissa. Aloimmekin epäillä, mahtaako omistajilla olla ammattikoulutuksen lisäksi jokin kaupallinen tutkinto, niin taloudellisen tehokkaalta syöttämisvauhti tuntui. Emme voineet välttää vertaamasta kokemusta taannoiseen Farangin illalliseen, josta olimme myös ulkona reilussa tunnissa.
  
Kebabia sapelista ja pitaa








Menun ruoka kuulosti meistä erittäin herkulliselta: kampasimpukkaa, härkätartaria, lammasta, kebabia. Annokset sijoittuivat kuitenkin yksi toisensa jälkeen asteikolle hyvä – kohtalainen - heikohko. Kampasimpukka oli hieman raaka, härkätartar melko mautonta, lammas todella rasvaista, turska mautonta. Sen sijaan pitaleipä kastikkeineen oli hyvää, kebab-lihapulla hauskan tulinen ja hummus sekä pinjansiemenet useissa ruoissa vallan makoisia. Jälkiruoaksi saimme sovelluksen baklavasta ja vaikka varsinaista lehtitaikinaa emme annoksesta juuri bonganneet, annos oli silti hauskasti toteutettu ja varsin makoisa. Jäimme ehkä kaipaamaan vielä toista jälkiruokaa, mutta me olemmekin makeannälkäisiä suursyömäreitä.


Baklava oli kyllä hyvää

BW:n maistelumenuilla tuntuu olevan yhteinen linja, joka kulkee omaa polkuaan. Verrattuna tähtiravintoloihin, Farang ja Boulevard tarjoilevat samoja aineksia useissa annoksissa, ja makumaailma pysyttelee samassa aihiossa läpi menun. Makuasia on, odottaako maistelumenun annoksilta samankaltaisuutta vai erilaisia makuja. Riskaabelimpaa toki on seurata vahvaa linjaa, mutta yrittäjät itse lienevät melko riskaabeleja ihmisiä, kaikki kunnioitus siitä.

Totesimme Boulevardin olevan mielenkiintoinen tuttavuus, joskaan meihin se ei tehnyt vaikutusta ruoallaan. Seuraamme kuitenkin innolla BW-imperiumin laajenemista, kuka ties, mitkä tuulet puhaltavat seuraavaksi.
 
Klikkaa: Boulevard Social

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa olla eri mieltä ;)