maanantai 7. tammikuuta 2013

Sunn ravitsi nälkäiset megabrunssillaan






Alttein yleisö
Kaveriporukat, perheet, seurueet, ei rauhaa kaipaaville

Kehuttavaa
+ Hyvä ruoka
+ Hieno sijainti ja kaunis talo

Kehitettävää
- Palvelu arkista ja liian tehokasta
- Tunnelmaa ei pääse syntymään liiaksi
- Melko hinnakasta, jos innostuu tilailemaan vielä listalta


Miten mainio ajatus, uuden vuoden aloitus brunssilla! Selvästi emme olleet ainoita tämän ajatuksen saaneita, sillä ravintola Sunnin edusta oli uuden vuoden päivänä melkoisen täynnä megabrunssin houkuttelemia brunssinystäviä. Ovien avauduttua riensimme malttamattomina saliin etsien silmillämme ruokavuoria. Löysimmekin pian liha- ja kalapöydän, jota koristi erilaisten salaattien ja kalan lisäksi komea kalkkuna. Näyttävyyttä ei puuttunut esillepanosta, ja erilaisia ruokia kannettiin pöydälle jatkuvasti lisää.

Suolainen pöytä tarjosi muun muassa tomaatti-mozzarellasalaattia, omena-perunasalaattia, vihanneksia, oliiveja, possun kassleria, juustoja, kolmea erilaista makkaraa sekä lohta. Lohi ja sitä kuorruttanut skagen-katkarapu oli meidän suosikki, joskaan mikään muukaan ei pettänyt odotuksia. Suolainen siis toimi, sen sijaan ainoa viite aamiaiseen, mysli, oli kuivahkoa ja mautonta.

Kaikkea hyvää suolaista


Ihastuimme Sunnin leipiin, erityisesti rapeakuoriseen pötkylään, jota me kaikki kolme Foodieta nautimme lähes metritolkulla.

Niin hyvää!


Sunnin palvelu herättänee monenlaisia tunteita. Trafiikki salissa oli melko kova, sillä ruokaa täydennettiin jatkuvasti pujahdellen syöjien välistä. Sunn tarjoaa buffetin lisäksi myös listaruokia ja mehuja ja tämä, mielestämme jokseenkin epäasiallinen tapa paisuttaa kassavirtaa, lisäsi henkilökunnan suhaamista pöydissä entisestään. Laskukin ilmestyi pöytäämme kesken ruokailumme. Tehokastahan tämä toki on, mutta ei kovin hienotunteista.

Jälkiruoissa ihastuimme pikkuruisiin suklaa-pähkinäneliöihin, eikä suklaakakkukaan ollut ollenkaan hassumpi. Plussaa myös hyvästä hedelmävalikoimasta sekä haudutettavasta teestä.

Kelpo jälkiruoka, kerrankin brunssipaikassa


Nautimme siis megabrunssistamme täysin voimin, mutta tunnelma erosi huomattavasti esimerkiksi Töölönrannan palvelevasta kulttuurista. Arvoa Sunnin brunssilla oli keskihintaisesti 26,50 euroa per aikuissyöjä ja saipa pikku-Foodiekin ensimmäistä kertaa brunssitaipaleellaan oman rivin laskuunsa, 4 euroa. Kaiken kaikkiaan Sunn tyydytti hyvän ruoan nälkämme, mutta jätti hieman hämmentyneen tunteen kaikesta ruoan ympärillä olevasta.
 
Klikkaa: Sunn

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa olla eri mieltä ;)