Alttein yleisö
- Laadukkaan
kasvisruoan ystävät, laadukkaan ruoan ystävät, porukat, perheet, lounastelijat
Kehuttavaa
+ Ihana ruoka! Ja
ihanat jälkiruoatkin.
+ Ystävällinen
palvelu
+ Kekseliästä
hinnoittelua
Kehitettävää
- Miljöö voisi
kaivata stailausta
Silvopleeta, tätä kasvissyöjän taivasta, on kehuttu monessa blogissa, joten
suuntasimme ravintolaan suurin odotuksin. Emmekä joutuneet pettymään. Miten
hyvää ja monipuolista ruokaa voikaan saada kasvisten voimin!
Silvoplee toimii buffet- ja painoperiaatteella. Maksat siitä, miten paljon
syöt – yksinkertaista ja reilua. Tarjontaa on paljon, ja se on laadukasta.
Lautanen loppuu helposti kesken ja kassalla Foodie joutuu nolona myöntämään,
että on onnistunut lappaamaan lautaselle tuplasti enemmän ruokaa kuin seuralaisensa.
Vaan mitäpä sitä häpeämään, kun on kyse terveellisestä ja hyvästä ruoasta.
Pöydästä löytyi tuoretta ja marinoitua, hedelmää ja vihannesta, pestoa ja
pastaa, jokaiselle jotakin. Lisukkeitakin oli, siementä ja kekseliästä
kastiketta. Kaikkea olisi tehnyt mieli. Foodie söi itsensä tyytyväiseksi 13
eurolla, nopeasti laskettuna reilulla puolella kilolla ihanaa kasvisruokaa.
![]() |
Olikohan vähän ahne syöjä? |
Jälkiruokaosasto ilahdutti paatunutta suklaanystävää: tarjolla oli
raakasuklaakakkua. Painon mukaan sitäkin, ilahduttavaa. Näin näppärästi Foodie
halkaisi itselleen sopivan pienen palan ihanaa, taatelinmakuista kakkua. Ah.
Sielu lepäsi ravitsevien ruokien ääressä. Miljöö Silvopleessa on jokseenkin
hieman pitsapaikkamaista, mutta annamme kaiken anteeksi loistavan idean ja
tarjonnan takia. Menkää kaikki sinne syömään, ja ottakaa ne hevimmät
lihansyöjätkin mukaan, he saattavat yllättyä!
P.S. ”Kiitos kun tulit. Tulethan toistekin”, lukee kuitissa. Kyllä kuulkaa
lämmittää sydäntä.
Klikkaa: Silvoplee